AMV-kilpailujen tulokset

AMV.fi kilpailujen tulokset julkaistaan kilpailujen jälkeen. Tulosten lisäksi kilpailuista julkaistaan esikarsinnan pisteet ja voittajaehdokkaat.


Hypecon 2020

Hypecon 2020 AMV-kilpailuun lähetettiin 31 videota, joista finaaliin selvisi 22.

Palkinnot

Kilpailun paras video: Mäntypilvi – Afraid

Hyvät ajoitukset ja rytmi. Kokonaisuudessaan onnistunut toimintavideo, jossa myös tarinankerronnan elementit on upotettu onnistunesti mukaan. Kohtaukset ovat hyvin valittuja ja efektejä ei ole liikaa. Videota on mukava seurata, sillä videon toimintaosuuksia on osattu rauhoittaa oikeissa kohdissa. Ääniefektit olivat hyvä lisäys ja toimivat kirsikkana kakun päällä. Kokonaisuudessaan todella laadukas video, josta ei löydy mitään korjattavaa.

Paras hyväntuulinen:
Karinara – TMNK

Video jaksaa hauskuttaa alusta asti ja tempaisee heti katsojan mukaansa seikkailuun. Todella hyvin oivallettu yhdistelmä ja alkuperäinen idea. Kohtaukset on valittu todella hyvin musiikkiin nähden. Video ei kaivannut efektejä ollakseen toimiva, vaan kasautui onnistuneeksi kokonaisuudeksi raw-editoinnin keinoin. Tämä video summasi myös tuomareiden tuomariseikkailun lyhykäisyydessään. Siisti video kaikin puolin ja videon nimi oli hauska oivallus.

Paras surumielinen: Tuikutin – Diamond heart

Haikea tunnelma alkaa heti videon ensi sekunneista lähtien ja äityy kauniiksi sekä koskettavaksi kokonaisuudeksi. Editoija on tasapainottanut toiminnan ja tunteet onnistuneesti kappaleen nousujen ja laskujen kautta, kuitenkin pitäen haikean tunntelman läsnä koko videon. Tuska ja surumielinen tunnelma tulee selkeästi esille, vaikka tarina kerrotaankin pääasiassa yhden henkilön näkökulmasta. Videon pituuden ansiosta katsoja ehtii päästä mukaan sen tunnelmaan helposti, tästä kiitosta.

Paras toiminta: luruplays – Blade Tag

Visuaalisesti todella kaunis video, jossa kohtausvalinnat hipovat täydellisyyttä. Rytmi on luotu onnistuneesti joko pienten efektien tai kohtausten sisäisen synkan turvin, kummatkin keinoista toimivat hyvin. Värimaailman muutoksilla video on saatu todella yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Omat pienet lisäykset ja siirtymät tehostavat videon flow'n toimivuutta. Kappaleen nimen ja lähdemateriaalin yhdistelmänimi videolle oli hyvä oivallus.

AMV-vastaavan valokeila: Tiraija – Laakson Vuodet

Videossa on ihanan leppoisa tunnelma, joka nostaa rauhallisen hymyn katsojan huulille. Kappale on kuin tehty tähän materiaaliin. Kohtausvalinnat ovat kauniita ja tukevat kappaleen tunnelmaa. Video on kuin taiteellisen herkkä läpileikkaus meidän kaikkien lempisatumaasta ja sen luonnosta. Tämän nähtyään on vaikeaa olla pahalla päällä – nostalgia, zen ja mielenrauha tarttuvat ruudun läpi.

Yleisön Suosikki: Muistilappu – GAME OVER

Yleisöäänet:

1. Muistilappu – GAME OVER    9 (14.29 %)
2. Teme – Awakening8 (12.7 %)
3. luruplays – Aamu5 (7.94 %)




AMV.fi kesäkisa 2020

AMV-kilpailuun lähetettiin 37 videota, joista finaaliin selvisi 26.

Palkinnot

Kilpailun paras: D0SKA – I woke up

Tämä video on enemmän kuin osiensa summa, mikä saa aikaan jatkuvuuden tunteen. Useat yksittäiset elementit nivoutuvat yhteen muodostaen harmonian, ja video säilyy ehjänä alusta loppuun asti. Videossa on huomioitu harkitusti animen omaa audiota, ja nämä lisäykset istuvat kokonaisuuteen hyvin. Videon sisäinen synkka on miellyttävää silmälle. Kaikenkaikkiaan kilpailun paras video.

AMV.fi - Paras 2010-luku: Fugu – Desire

Tarina kertoo ihmisistä juuri sellaisina kun ne ovat. Tunteet ja tunnelmat välittyvät erinomaisesti: videolla pääsee kiinni ihmisiin, näkee mitä he ovat, saa käsityksen heidän tunteista ja keskinäisestä kemiasta. Se on 2010-luvun tarina monestakin suunnasta, kertoen jostain tutusta jotain uutta, epävarmalla ja siten todentuntuisella tavalla.

Palkinnon yhteistyössä HONOR.

Paras vakava: Kira – Isolation

Tämä video on taidokas yhdistelmä useampaa animea, ja yhdistämiset on toteutettu niin, että sekoitusta ei juuri edes huomaa. Syntynyt yhdistelmä on katsojan hyväksyttävissä eikä videon luomaa maailmaa tule kyseenalaistaneeksi. Videolla esiintyvä hahmo kuljettaa taidokkaasti kokonaisuutta eteenpäin, ja häneen keskittymällä videosta tulee samaistuttava ja koskettava.

Paras hauska: Estasia – Playboy

Video palautuu katsojan mieleen vielä katsomisen jälkeenkin, eikä se jää katsomisen aikanakaan toistamaan itseään vaan kantaa itsensä kunnialla loppuun asti. Videoon on rakennettu sekä selkeät roolit, jotka auttavat kokonaisuutta, että myös alkuperäisestä lähdeteoksesta irrallisia itse lisättyjä kohtauksia, jotka lisäävät videon huumoriarvoa. Yksinkertaisuudessaan toimiva kokonaisuus.

Paras meininki: EwiZew – I Need To Feel (Sorry for standing in your way)

Tämä video ei ole alusta loppuun täyttä tykitystä, mutta alun tunnelman lataaminen lunastaa lopulta itsensä ja ansaitsee paikkansa parhaana meininkinä. Video toimii hyvässä harmoniassa, ja toiminnan lisäksi editoija on saanut luotua videolle myös kappaleen lyriikoiden kautta tarinan. Jännite säilyy yllä koko videon ajan, eivätkä toimintakohtaukset katkaise tätä jännitettä tunnelman osalta. Video ei vain näytä hyvältä, vaan video on vahva myös sisältönsä puolesta.

Paras menetys: Kira – Mercy

Menetyksen käsittely ei jää vain yhden ihmisen tai yhden asian käsittelyyn, vaan menetystä käsitellään päähenkilön henkilökohtaisen menetyksen kokemuksen lisäksi myös puhtaasti menetyksen konseptin kautta. Näin syntynyt kokonaisuus tekee menetyksen tulkinnasta kokonaisvaltaisemman. Videon alkupuolella efektit luovat pahaenteistä tunnelmaa, ja video on hyvällä tavalla ahdistava: videon uskottavuus voimistaa myös katsojan tunteita, jotka säilyvät vahvoina videon loppuun asti.

AMV-vastaavan päätös: Paras ajankohtainen: Sukra! – Cancelled

Aika ajoin on hyvä hetki pysähtyä, katsoa ympärilleen ja toteuttaa luovuuttaan niistä lähtökohdista, jotka sillä hetkellä ajankohtainen tilanne tarjoaa. Tämä video onkin samaistuttava juuri näistä lähtökohdista tarkasteltuna, ja vielä vuosienkin kuluttua voi helposti tämän videon katsomalla palata kuluneeseen vuoteen. Videon tulkintatapa on ilahduttava, ja kokonaisuutena video onnistuu kuvaamaan aikaamme varsin rehellisellä otteella.

Yleisön Suosikki: Fugu – Desire

Yleisöäänet:

1. Fugu – Desire    6 (10.17 %)
2. D0SKA – I woke up5 (8.47 %)
3. Estasia – Playboy5 (8.47 %)




TRACON / TRACOFF 2020

Tracon / TracOff 2020 AMV-kilpailuun lähetettiin 43 videota, joista finaaliin selvisi 24.

Palkinnot

Kilpailun paras video: SabiChii - No Angels

Taitavasti editoitu video, joka tarinansa puolesta kuljettaa katsojan loppuun asti. Video pitää katsojan hyvin otteessaan alusta asti mielenkiintoisilla siirtymillä ja efekteillä. Tekstit osuvat sopiviin saumoihin, eikä niitä ole ollenkaan liikaa. Siirtymät ovat videoon todella toimivia, eivätkä lähde liiallisiin erikoisuuksiin. Maskaukset ja efektit näyttivät erinomaisilta ja niistä näkee, että videoon on upotettu monia tunteja. Animoinnit ja leikkaukset ovat ammattitaitoisesti tehtyjä. Todella erityinen ja top-tier video.

AMV.fi - Paras 2020-luku: Xinnamon - Soldiers

Video oli ehta kertomus juuri tältä hetkeltä, tältä aikakaudelta. Hienoa yleistunnelmaa ja eheää juonta tuki erinomainen sisäinen synkka. Video uskalsi kokeilla monipuolisesti erilaisia ilmaisutyylejä, eikä tyytynyt tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin. Osa tuomareista tunsi lähdemateriaalin ja osa ei, joten näimme kaikki eri videon - mutta näimme kaikki videon, josta pidimme.

Palkinnon yhteistyössä HONOR.

AMV-vastaavan suosikki: Estasia - Laastari

Kaunis video, joka kosketti AMV-vastavaa henkilökohtaisesti. Henkilöhahmojen tuntemusten läpikäyntiin on helppo samaistua ja tästä videosta ei tunteiden vuoristorataa puutu. Rohkeasti pidemmillä leikkauksilla toteutettu video, jonka tarkkaan harkitut vaihdokset toimivatkin tämän vuoksi erityisen hyvin. Editoija selkeästi hallitsee tunnelman vangitsemisen. Tällä kertaa tuomarit sattuivat olemaan samoilla linjoilla vastaavan kanssa palkittavista videoista, tietämättä etukäteen vastaavan valitsemaan suosikkia.

Paras yhdistelmä: Sceleri & JustCacto - Outlawz

Mielenkiintoisesti alkava ja rohkean haastavaan musiikkivalintaan tehty video. Päällimmäisenä mieleen jää tarkka ja hyvälaatuinen jälki, tekijällä on selkeästi taitoa editoinnin saralla. Old school -tyylivalinta sopii videoon ja voisi joissain tapauksissa olla riskivalinta, mutta tämän videon kohdalla se toimii ja tukee lopputulosta. Videosta jää hyvin mieleen taitavasti tehdyt erilaiset kameraliikkeet, efektit ja maskaukset. Tekstit ovat sopivia ja ne on sijoiteltu onnistuneesti. Badass gangstalyfe.

Paras visuaalinen: Fugu - Just for a Moment

Kaunis ja toimiva kokonaisuus, jossa videon tarinan juonikaari on selkeä. Tekninen osaaminen on korkeatasoista. Flashit ja efektit tukevat selkeästi rytmiä ja näitä elementtejä on videossa juuri sopivasti. Editoija hallitsee videonsa kategorian lainalaisuudet onnistuneesti, haastavasta lähdemateriaalista huolimatta. Leikkaukset ovat huolellisesti toteutettuja ja videon flow on saatu pysymään rikkoutumattomana alusta loppuun.

Paras komedia: Puhehuhe - JoJo's Bizarre Musical

Energinen huumorivideo, johon on ujutettu ajankohtaisia aiheita. Komedia on toimivaa, eikä tämä video tottele stereotyyppisen huumorivideon kaavaa, vaan lähtee rohkeasti kokeilemaan rajojaan. Editointi on siistiä ja maskaukset toimivia, selkeästi vaivaa tähän videoon on nähty. Materiaalivalinnat sekä musiikki sopivat saumattomasti yhteen. Videossa on lähdetty rohkeasti pois alkuperäisen lähdemateriaalin tontilta luomaan omaa tarinaa, ja videon onkin näin ollen erityisen kekseliäs. Tässä on kaikki, mitä voi videolta toivoa.

Paras tragedia: Estasia - Laastari

Video kertoo halutun tarinan mutkattomasti ja editoija hallitsee sujuvan siirtymien käytön. Kappale- ja lähdemateriaali sopivat uskomattoman hyvin yhteen. Efektit tukevat videossa kehitettyä omaa kerrontaa, kuitenkaan tätä häiritsemättä. Tunnelma on käsinkosketeltavissa ja videosta jää haikea tunnelma katsojalle. Videon käsittelemä teema on uskottava ja tuomarit pystyivät eläytymään videon tuntemuksiin. Alueestaan huolimatta hallitsee täysin sen, mitä tekee ja siksi onnistuukin erittäin taidokkaasti.

Paras upbeat: Novani - Rollercoaster

Erittäin taidokas ja hyväntuulinen video. Efektejä on videossa käytetty juuri sopivasti, korostaen kappaleen ja videomateriaalin yhtenevyyttä. Alusta loppuun asti läsnä pysyi iloinen ja menevä tunnelma. Leikkaukset olivat onnistuneita ja ajoitukset hyviä. Video onnistui siinä, mihin pyrkikin: tuottamaan kokonaisuuden, jota oli mielekästä katsoa. Tuomaristolle jäi hymy huulille tämän videon jälkeenkin. Luottamus ystäviin on ystävyyttä.

Yleisön Suosikki: Puhehuhe - JoJo's Bizarre Musical

Yleisöäänet:

1. Puhehuhe - JoJo's Bizarre Musical    51 (25.63 %)
2. OlkihattuJesmus & Ranskis - Conikuntoon 202029 (14.57 %)
3. Royal Red Club - Miesflunssaepidemia27 (13.57 %)




DESUCON 2020

Desucon 2020 AMV-kilpailuun lähetettiin 41 videota, joista finaaliin selvisi 23.

Palkinnot

Kilpailun paras video: Altsudonarie – Yhdessä

Tämä video oli hiottu teknisesti loppuun asti ja löi tuomarit ällikällä. Editointi on siistiä ja lukuisat omat lisäykset on tehty huolella ja tarkasti. Videon tarinankerrontaan on panostettu visuaalisilla elementeillä ja mukaan on sekoitettu useaa eri lähdemateriaalia melkein huomaamatta. Virheetön huulisynkka toimii kirsikkana tämän kakun päällä, jonka tuomarit söivät yhdessä.

Paras klassikko: Aruru- & Xenji – Lyrics of Love

Aikamatkustus 2000-luvulle tapahtuu tämän videon avulla. Kaikki videon osa-alueet huutavat ”klassikkoa”, musiikista lähdemateriaaliin ja itse editointiin. Editointi on siistiä ja sopivan hillittyä, sisältäen toimivaa huulisynkkaa ja tarinankerrontaa. Video pysyy lähdemateriaalinsa alkuperäisissä tunnelmissa niin teknisyyden kuin yleisen ilmeen kannalta.

Paras romantiikka: Led-God – Forever I’m Yours

Video veti mukaan maagiseen maailmaansa, jossa sydän täyttyi lämmöstä ja hellistä tunteista. Editointi on sulavaa ja hahmojen tunteet käsinkosketeltavissa. Kokonaisuus tihkuu romantiikkaa ja visuaalista kauneutta. Flow on virheetöntä alusta loppuun, ja videota katsoessa aika lentää. Tälle videolle haluaa omistautua ikuisesti.

Paras toiminta: Saizux – Lose control

Sanakirjasta toiminnan kohdalta löytää linkin tähän videoon. Video on visuaalinen mestariteos, jossa on särkymätön immersio. Editoija vetää katsojan mukaan videon maailmaan intensiivisellä editoinnilla ja huolellisesti rakennetulla äänimaailmalla. Editoija hallitsee maskauksen ja vaihdosten salat, eikä pelkää käyttää niitä.

Paras tarinankerronta: Fugu – Hold On To Me

Videossa yhdistetään virheettömästi tarinankerronta, flow ja tekninen osaaminen. Katsoja tempaantuu mukaan draaman ja toiminnan syövereihin ja kokee tarinan tuskan tunteet hahmojen kanssa. Editoija ottaa musiikin haltuunsa ja editointi mukautuu musiikin tahtiin. Videon maskaukset ovat siistejä ja sulavia ja editoijan lisäämät voice overit sulautuvat tukemaan tarinankerrontaa hienosti.

AMV.fi - Paras 2000-luku: Allyanarie – Tulevaisuus

Voittajavideo luo persoonallisen, uskottavan aikamatkan, muistuttaen meitä vuosituhannen vaihteen toivosta. Video ei tyytynyt etsimään helposti yhteen meneviä palasia, vaan lähti kovalla työllä juoksemaan vastatuuleen ja ylämäkeen. Tuloksena oli omaperäinen, tarkkaan mietitty ja toteutettu taideteos, jossa punainen lanka kulkee kirkkaana läpi videon.

Palkinnon yhteistyössä HONOR.

AMV-vastaavan valinta: InaKitsune – One Last Dance

Kaunis ja eheä video missä on hyödynnetty animen omia kohtauksia. Kappaleen tunnelma ja tarinankerronta kulkevat käsi kädessä ja hahmojen välinen yhteys välttyy selkeästi. Video on hyptonisoiva alusta alkaen ja ensimmäisellä katselukerralla jää koukkuun.

Yleisön Suosikki: D0SKA - 00:00

Yleisöäänet:

1. D0SKA - 00:00    38 (14.45 %)
2. InaKitsune - One Last Dance37 (14.07 %)
3. Muistilappu - Lohtu27 (10.27 %)



TAMPERE KUPLII 2020

Tampere kuplii 2020 AMV-kilpailuun lähetettiin 64 videota, joista finaaliin selvisi 21.

Palkinnot

Paras AMV: CrayonOff - Cool for the Summer

Videossa on kiinnostava idea, ja siinä on taidokkaasti yhdistetty eri lähdemateriaaleja näyttämään yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Maskaus on tarkkaa ja hyvännäköistä, editointi on taitavaa, yksityiskohtiin on selkeästi kiinnitetty huomiota ja värimaailma on tehty onnistuneen yhtenäiseksi. Videossa on selkeä tarinankerronta, jonka ajatus välittyy katsojalle hyvin. Yksinkertaisesti kokonaisuudeltaan onnistunut toteutus!

Paras GMV: D0SKA - 2020

Tässä projektissa yhdistyy kertakaikkisen sulava flow, taidokas ääniefektien ja voice-overien käyttö sekä eri pelimateriaalien nerokas yhdistely. Video lähtee hitaan uhkaavasti käyntiin luoden sopivan odottavaa tunnelmaa, ja sen tehtyään on loppu erittäin visuaalinen toimintapläjäys. Kokonaisuus on editoitu taidokkaasti ja kohtaukset sovitettu yhteen saumattomasti.

Paras MMV: btloov - Always only you

Videossa on hyvää ja tarkkaa, lähes virheetöntä animointia sekä sen tekstitysten käyttö on tehty taitavasti. Editoija on myös luonut tarinan, joka on selkeä ja etenee erittäin sujuvasti. Videon väriteema on yhtenäinen ja menee kauniisti yhteen sulavasti aikaansaadun flow:n kanssa. Myös muita efektejä, kuten kameran liikuttamista on hyödynnetty hienosti. Kokonaisuus on kerta kaikkiaan tarkkaan hiottu, ja se näkyy.

AMV.fi - Paras 1990-luku: Led-God - Sugarbaby

Tyylipuhdas ysärifiiliksen pakettimatka, joka osoittaa myös myöhempien sukupolvien edustajille miten kauheaa 1990-luvulla oli. Biisi ja video löysivät toisensa ja sanoma tulee läpi selvästi. Kirsikkana kakun päälle lisätään vielä taidokas tuotanto ja alusta loppuun kestävä ehta kokonaisuus.

Palkinnon yhteistyössä HONOR.

Paras flow: ZenZew - Chemicals

Tämä video hivelee silmiä visuaalisuudellaan ja yhtenevällä värimaailmallaan, mutta voiton se korjaa osuvalla rytmityksellään. Video sisältää sekä rauhallisia että toiminnallisia kohtauksia, jotka molemmat on editoitu taidokkaasti. Eri animeista kerättyjen kohtauksien käyttö toimii tässä sulavasti, ja ne tukevat flow’ta upeasti luoden todella intensiivisen tunnelman. Kokonaisuus on selkeästi suunniteltu alusta loppuun erittäin johdonmukaisesti jättäen katsojalle kylmät väreet videon nähtyään.

Paras tehokeino: Sceleri - Daze

Videon editointi loistaa sen mielikuvitusrikkaassa tekstiefektien käytössä. Ne ovat luovia, kerta kaikkiaan omaperäisiä, ja siitä huolimatta ne eivät vie katsojalta liikaa keskittymiskykyä itse animeklippeihin ja muuhun editointiin. Myös muu efektien käyttö on vaikuttavaa; maskaukset ovat siistejä, siirtymät sulavia ja rytmitys on hallussa. Kaikkea tätä tukevat myös videossa käytetyt ääniefektit, jotka sopivat projektin teemaan erinomaisesti. Ehdottoman taitavaa editointia!

AMV-vastaavan haaste - Saumaton yhteistyö: Pupuzone - Elämä on ihanaa!

Yhteistyövideoita oli ilo katsoa ja analysoida. Päätös ei ollut helppo; olin haastanut editoijat luomaan saumattoman yhteistyövideon, jossa editoijien osia ei voi erottaa toisistaan tietämättä osia. Kilpailuun lähetetyt haasteeseen osallistuneet tuotokset oli selkeästi suunniteltuja, ja usea editoija onnistui luomaan itsestään kameleontin kaverin kanssa. Mielestäni haasteen läpäisi lähes kaikki yhteistyövideot, mutta vain yksi ylsi palkintosijalle!
Voittajavideo on alusta loppuun hyvin suunniteltu ja käsikirjoitettu. Videon ilme pysyy yhtenäisenä, ja editointi laadukkaana. Editoijat ovat seuranneet lyriikoita upeasti, ja luoneet upean suhteen hahmojen välille. Pitkä lähdelista antaa videolle rikkautta ja yllätyksiä, pitäen kuitenkin päähenkilöt mukanaan koko ajan nerokkaalla ja hauskalla toteutuksella.

Yleisön Suosikki: CrayonOff - Cool for the Summer

Yleisöäänet:

1. CrayonOff - Cool for the Summer    25 ääntä (16.03 %)
2. tsudo - Lihasvoimakuningas24 ääntä (15.38 %)
3. Anodeemus - Miyukin U-käännös16 ääntä (10.26 %)


Kunniamaininnat

#Kesäkuntoon 2020: tsudo - Lihasvoimakuningas

Upeasti editoitu video, missä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Projekti erottuu selkeästi massasta ja jää katsojalle mieleen ollessaan näppärä ja hyväntuulinen kokonaisuus. Huulisynkka on upeaa, maskaukset tarkkoja, ja eri animeita on hyödynnetty sopivasti. Omat lisäykset ovat hauskoja, ja video on myös onnistuttu kekseliäästi kohdistumaan myös katsojaan, ja se toimii! Kerrassaan ilahduttava tsemppivideo, joka kannustaa jokaista katsojaa treenaamaan itselleen rantakropan ensi kesäksi. Päästäänkö tänä vuonna kesäkuntoon?



DESUCON FROSTBITE 2020

Desucon Frostbite 2020 AMV-kilpailuun lähetettiin 71 videota, joista finaaliin selvisi 23.

Palkinnot

Kilpailun Paras Video: Watch me make 'em bow - Saizux

Videon tiivis tunnelma on käsin kosketeltavissa ja sen editointi on kaunista, sulavaa ja eheää. Toimivat efektit on synkattu oivallisesti musiikin kanssa ja tarinaan valittu uudenlainen näkökulma vei videon aivan uudelle tasolle.

AMV.fi - Paras 1980-luku: Homous on SYNTIkkapoppia - Kira, cloud\berry & tsudo

Voittajavideo ei päättänyt astua vain pikkuvarpailla kasarin rantavesiin vaan touhussa sukellettiin suoraan syvään päähän. Persoonallinen toteutus tasapainottelee taidokkaasti tribuutin, kertauksen ja soveltavan uudelleenkerronan välillä. Tämä AMV vie modernille aikamatkalle menneisyyteen ja kyyti pitää kiinni katsojasta alusta loppuun saakka.
Palkinnon yhteistyössä HONOR.

AMV-vastaavan Valinta: Ihmisyys - Crowis

Synkällä aiheella tehty toimintavideo jossa tunnelma säilyy koko videon aikana. Animesta valitut kohtaukset on mietitty huolella. Sisäistä synkkaa on hyödynnetty hyvin mitä on tuettu omilla lisäyksillä. Värimaailma on yhtenäinen mikä tekee siitä miellyttävän katsoa. Videon loppuun lisätyt ääniefektit oli toimiva lisäys videoon.

Paras Yhteistyövideo: Homous on SYNTIkkapoppia - Kira, cloud\berry & tsudo

Editoijien työpanos on sulautunut todella hyvin yhteen ja videon tarina on rakennettu alusta loppuun yksityiskohtaisesti musiikkiin sopivalla tavalla. Tämän videon seikkailulle haluaa lähteä kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Paras Huulisynkka: The Maniac Anthem - Shiryouiro

Videon päähenkilö sitoo katsojan pikkusormensa ympärille ja vetää hänet mukaan elämänsä matkalle. Videon fokus ei ole ainoastaan huulisynkassa, vaan sen ympärille on luotu oma tarinansa. Musiikki ja hahmo kulkevat käsi kädessä eikä taidokas editointi jätä ketään kylmäksi.

Paras Synkkämielinen: i lost you - Led-God

Haikea ja surumielinen tunnelma ovat hyvin läsnä tässä videossa. Hahmojen välinen suhde on tuotu kauniisti esiin upeilla kohtausvalinnoilla. Videon eheä värimaailma tuo tunteet pintaan ja välittää katsojalleen sen surullisen ja synkän maailman.

Paras Seikkailu: Digital Zero - Saizux

Voittajavideo on seikkailua puhtaimmillaan ja se tempaisee katsojan mukaansa alusta lähtien. Teos on uskollinen alkuperäismateriaalilleen ja kertoo vangitsevan tarinansa parhaalla tavalla: hahmojen kautta. Videota on miellyttävä katsoa, ja se saa hymyn huulille.

Paras Huumori: Light kertoo musiikkimaustaan - Allyanarie

Yllättävä, mutta toimiva yhdistelmä. Videoon tehdyt muokkaukset loivat siihen täysin uuden kontrastin ja vahvistivat tarinan sanomaa. Toimii myös useamman katselukerran jälkeen.

Paras Klassikko: Never Bloom - btloov

Tuomaristo ei ollut ennen nähnyt videon lähdemateriaalia käytettävän näinkin taitavasti. Video on upea pakkaus, josta menoa ja tunnelmaa ei puutu. Editointi videossa on taitavaa, ja siirtymät sekä efektit tekevät siitä ilon katsoa.

Yleisön Suosikki: Ensimmäinen Rakkaus - Savezone

Yleisöäänet:

1. Savezone - Ensimmäinen Rakkaus    97 ääntä (15.88 %)
2. EwiZew - My next journey    86 ääntä (14.08 %)
3. Crowis - Ihmisyys    78 ääntä (12.77 %)